Joulukuun leffailloissa joululoman odotukseen virittäydytään Rob Reinerin teinikomedialla The Sure Thing ja itsenäisyyspäivän jälkimainingeissa katsotaan Rauni Mollbergin Tuntematon sotilas. Ennen joululomille vetäytymistä esitysvastaava-aikansa (2012-2019) päättävän Tomi Salovaaran jäähyväisnäytöksenä nähdään John Hustonin The Man Who Would Be King. Kiitos Tomille näistä vuosista.

Leffaillat järjestetään joulukuussa Kinopoli-teatterissa (Otakaari 20A) tai sen vieressä Montaasin kerhohuoneella. Elokuvat ovat englannin- tai suomenkielisiä tai niissä on englanninkielinen tekstitys. Huomioi tämän kuun kahden ensimmäisen näytöksen tavallista aikaisemmat aloitusajat. Talon sauna on lämmin leffojen jälkeen sunnuntaisin Otaniemessä klo 20-21.

1.12. Reiner: The Sure Thing (Kinopoli, klo 17.00)
8.12. Mollberg: Tuntematon sotilas (Kinopoli, klo 16.00)
15.12. Huston: The Man Who Would Be King (Kerhohuone, klo 17.30)

Tervetuloa!

Esitysvastaavat
Tomi Salovaara / salovaaratomi(at)gmail.com / 050 414 5178
Arto Kononen / arto.kononen(at)helsinki.fi / 040 369 9919
Peter Sormunen / peter.sormunen(at)aalto.fi / Telegram: @sormpe


Su 1.12. klo 17.00 (Kinopoli)

Huomioi aikaisempi aloitusaika!

Rob Reiner:
Varma pala (The Sure Thing)
USA 1985 / 100 min / englanti

High schoolia lopetteleva Walter “Gib” Gibson (John Cusack) viettää vielä muuten huolimatonta nuoruutta ennen collegeen siirtymistä, mutta flaksi tyttöjen kanssa on kateissa. Collegessa ei mene sen paremmin. Englannin tunneilla Gib härnää ja ärsyttää vieruskaveri Alisonia (Daphne Zuniga). Gibin Los Angelesiin collegeen lähtenyt kaveri Lance lähettää kuitenkin toivoa herättävän viestin kiinnostavasta tytöstä, joka olisi “varma pala”, jos Gib matkustaa vierailulle joululomalla. Alison on myös menossa samaan suuntaan poikaystävänsä luo, joten parivaljakko päätyy tietenkin samaan kimppakyytiin toistensa matkaseuraksi.

Rob Reinerin toinen elokuva (This is Spinal Tap -debyytin jälkeen) jatkoi ohjaajan nousua yhtenä 80-luvun lupaavimmista amerikkalaisista komediaohjaajista. The Sure Thing on kevyt ja romanttinen teinikomedia, joka ikään kuin päivittää Capran It Happened One Night -klassikon 80-luvulle. Vitsikäs ja näpsäkkä käsikirjoitus ja dialogi pitää sinällään tavanomaisen tarinan raiteillaan Reinerille tyypilliseen hyväntuuliseen ja helposti lähestyttävään tyyliin. Castingin aikaan vasta 16-vuotias Cusack tekee elokuvassa läpimurtoroolinsa.

(Arto Kononen)


Su 8.12. klo 16.00 (Kinopoli)

Huomioi aikaisempi aloitusaika!

Rauni Mollberg:
Tuntematon sotilas
Suomi 1985 / 227 min / suomi

Seuraamme kaikille tutun konekiväärikomppanian sekä sen jäsenten vaiheita jatkosodassa sen alusta aina karuun loppuun saakka.

Rauni Mollbergin filmatisointi Väinö Linnan (joka osallistui elokuvan käsikirjoitusprosessiin) romaanista oli tapaus jo ennen valmistumistaan. Sen teko kesti nelisen vuotta ja maksoi yli 14 miljoonaa markkaa tehden siitä siihen asti kaikkien aikojen kalleimman suomalaisen elokuvan. Toisin kuin Edvin Laineen Tuntemattomassa, Mollberg käytti omassa tulkinnassaan nuoria näyttelijöitä, joista useat olivat amatöörejä. Elokuva nostikin monet sen näyttelijöistä tunnetuiksi. Vietnamin sodan jälkeinen henki näkyy kriittisenä sodan kuvauksena, sotilaiden henkilökohtaisiin kokemuksiin keskittymisenä sekä kärsimyksen korostamisena. Elokuvan suuri yleisö oli sukupolvea, joka ei ollut kokenut sotaa henkilökohtaisesti ja Mollberg halusi painottaa heille sodan julmuutta.

Elokuvan vastaanotto oli varmasti odotutustikin ristiriitainen, kritiikkiä tuli muun muassa (ehkä Laineen versioon tottuneilta) “liiallisesta sodanvastaisuudesta”. Tunteita herätti lisäksi musiikin puuttuminen, joka oli ratkaisuna hyvin ankara. Elokuva voitti kolme Jussi-palkintoa ohjauksesta sekä miespääosista: Risto Tuorila (Koskela) ja Paavo Liski (Rokka). Elokuvan mielenkiintoisimpia puolia on kuvaaja Esa Vuorisen realistisen levoton käsivarakamerakuvaus sekä filmille tallentuneet luonnonkauniit maisemakuvat, joita pääsemme ihastelemaan elokuvan HD-remasteroidulta pidennetyltä versiolta.

(Peter Sormunen)


Su 15.12. klo 17.30 (Kerhohuone)

John Huston:
Man Who Would Be King – Seikkailujen sankarit (The Man Who Would Be King)
USA, UK 1975 / 129 min / englanti

1800-luvun lopussa kaksi entistä brittiarmeijan sotilasta Daniel Drevot (Sean Connery) ja Peachy Cernehan (Michael Caine) lähtevät Kaukoitään etsimään alueita, joita moderni ihminen ei ole vielä asuttanut. Rankan matkan ja hurjien olosuhteiden jälkeen he löytävät eristäytyneen yhteisön, joille he päättävät opettaa englantilaisen kulttuurin ja johtamistaidon hienouksia. Uusien tapojen tuputtaminen ei osoittaudu suosituksi, mutta erään taistelun tuoksinassa Daniel selviää lähes naarmuitta nuolen osumasta ja tämä saa kyläläiset uskomaan hänen olevan jumala, vaikka todellisuudessa nahkainen ammusvyö on toiminut nuolen esteenä. Danielista tulee kylän palvottu johtaja ja valta tunnetusti pyörryttää miehen pään.

Imperialismin irvokkuus ja suuruudenhulluuden naurettavuus saavat fantastisia tasoja mestariohjaaja John Hustonin pitkäaikaisessa haaveprojektissa Seikkailujen sankarit. Huston suunnitteli jo 1950-luvulla filmatisointia Kiplingin klassikosta pääosissaan Humphrey Bogart ja Clark Gable. Bogartin kuoltua jäi projekti toteuttamatta, mutta haave elokuvan tekemisestä jäi kytemään ohjaajan mieleen. Hustonille tuttu teema ihmisen vallanhimon naurettavuudesta saa täydellisen muotonsa imperialistien päästessä leikkimään kuningasta omalla hiekkalaatikollaan. Elokuvan onnistumisen salaisuutena on ennen kaikkea ohjaajan valtava ironian ymmärrys. Vaikka kaikki valuisikin kuin tuhka tuuleen (tai kultapöly Sierra Madren aavikolle), niin ainakin tuli elettyä täysillä. Uuden Hollywoodin tähdet Sean Connery ja Michael Caine pelaavat nautittavasti yhteen ilman katsojan haavetta alkuperäisen tähtikaksikon läsnäolosta. Elokuvan ainutlaatuisuudesta kertovatkin paljon legendaarisen näyttelijäkaksikon kommentit. Sean Connery on todennut Daniel Drevotin olevan “suosikki kaikista hänen roolihahmoistaan” ja Michael Caine on sanonut elokuvan olevan hänen tuotannostaan “ainoa, joka jää henkiin pitkään hänen kuolemansa jälkeenkin”.

(Tomi Salovaara)